Koryu 2011 -näytöksessä esitellään Suomessa harjoiteltavia perinteisiä japanilaisia budolajeja. Näytökseen osallistuu seitsemän tyylisuuntaa. Suurin osa lajeista kuuluu Japanin valtion tukemaan traditionaalisen budon kattojärjestöön Nihon kobudo kyokaihin.
Perinteiseen japanilaiseen budoon (koryu) luetaan sellaisia tyylisuuntia, jotka on perustettu ennen samurailuokan lakkauttamista ja Japanin nykyaikaistumista Meiji-restauraation (1867) myötä. Näille tyylisuunnille on tyypillistä, että ne ylläpitävät alkuperäisen budon tekniikkaa ja henkeä eivätkä ole muuttuneet urheilulajeiksi. Suurin osa tyyleistä on harjoittelijamäärältään varsin pieniä ja harjoittelijaksi pääseminen on ulkomaalaisille ollut viime vuosiin saakka vaikeaa.
Suomalaisten esiintyjien lisäksi Koryu 2011 -näytökseen osallistuu kolme japanilaista tyylisuuntansa mestaria: Inoue Kyoichi Munenori (menkyo kaiden, Hontai Yoshin ryun 19. päämies), Kawabe Takeshi (shihan 8. dan, Daitoryu aikijujutsu Takumakain pääopettaja) ja Kawashima Takamune (menkyo kaiden, Kashima-Shinryu). Suio Ryu Iai Kenpoa edustaa Robert Rodriquez (chumokuroku, lajin Euroopan pääopettaja)
Koryu -näytös järjestetään toista kertaa. Koryu 2009 -tapahtumaan voi tutustua täällä.
Näytökseen osallistuvat tyylisuunnat:
Daitoryu aikijujutsu Takumakai 大東流合気柔術琢磨会
Heki Ryu Insai-Ha kyudo
日置流印西派
Hontai Yoshinryu jujutsu 本體楊心流
Kashima-Shinryu 鹿島神流
Hyoho Niten Ichi ryu kenjutsu 兵法二天一流
Suio Ryu Iai Kenpo 水鴎流居合剣法
Tenshin Shoden Katori Shinto ryu 天真正伝香取神道流